sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tuorepastaa pastakoneella - opettelua

Ostin meille perheen joululahjaksi pastakoneen. En malttanut odottaa vaan julkistin lahjan heti. Reetta oli innokas aloittamaan opettelun. Noudatimme Myllyn paras -durumvehnäjauhopussin ohjetta:


- 300 g (4,5 dl) durumvehnäjauhoja
- 1,5 - 2 dl vettä (tai 2-3 munaa ja loput vettä)
- 1-2 tl öljyä

(Keittoaika 2-3 minuuttia)




Idea on että jauhot kaadetaan pöydälle, jauhokasaan tehdään kuoppa johon kipataan munat ja nesteet. Minulla valui taikina heti vähän kuopan yli, mutta sain lopulta ohjeiden kuvilta näyttävän pallon aikaiseksi.

Loppu ei sitten mennyt ihan kuten Strömsöössä: fettucine liisteröityi isoiksi kimpuiksi. Keitimme sen kuitenkin ja söimme savulohikastikkeen kanssa, ja se maistui kyllä ihan siltä miltä kuuluikin. Eli juuri niin paljon paremmalta kuin kuivattu pasta.

Kannattaisi aina vähän penkoa ennen kuin ryntää touhuamaan, mutta käyhän se tässäkin järjestyksessä. Bloggasin sieltä täältä, mm. täältä, miten ihmiset oikein menettelevät pastansa kanssa. Pari juttua jäi huomaamatta.

1. Taikinaa kannattaa alustaa kauemmin kuin maltoin tehdä.
2. Mankeloinnissa tulee tehdä koko ajan ohuempaa ja ohuempaa; pastakoneessahan on 1-9 säätömahdollisuus kuinka ohueksi levyt kaulitaan. Ideana on aloittaa nollasta ja edetä vähitellen ohuempaan.
3. Mankeloidut levyt voivat kuivua pitkäänkin (1-2 h) ennen kuin ne leikataan nauhoiksi.
4. Ja valmiit nauhat ripustetaan roikkumaan jonnekin kunnes on aika keittää. Joidenkin ohjeiden mukaan nämä valmiit nauhat kuivataan, jotkut haluavat keittää ne heti. Ehkä kuitenkin jossain kohtaa sitä kuivaamista vaaditaan, muuten tulee mössöä.

Jatkamme harjoituksia. Maku on kuitenkin hyvä ja koneen veivaaminen hauskaa! Ehkä koko homman idea on juuri tuo touhuaminen, se on tosi mukavaa...

**

Kokeilin uudestaan syönnin jälkeen - puolet taikinasta oli nimittäin jätetty odottamaan. Tein uudestaan, kaulin eli mankeloin huolellisemmin (jätin 5-6 tasolle) ja ripustamisen sijasta vein valmiit nauhapastat  pyyhkeen päälle kuivumaan. Nyt alkaa näyttää enemmän siltä kuin kuuluu, tästä saamme toisen satsin illalliselle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti